lauantai 15. kesäkuuta 2013

SUPERkuplat!!!

Viime postauksessa kerroin jättisaippuakupla-aineella tulevan isoja kuplia, mutta tosiasiassa en ollut silloin nähnyt vielä mitään. Olin nimittäin käyttänyt vain tuota pikku käsiin sopivaa kuplatyökalua. Ja tulihan silläkin isoja kuplia, isompia kuin koskaan ennen olin saanut aikaiseksi, mutta katsopas näitä! 

Joo, ovat ne oikeita, ja ovat ne niin isoja kuin miltä kuvassa näyttävät. Ensin kupla venyy pitkäksi, jopa yli viisimetriseksi, ja sitten se muuttuu valtaviksi pyöreiksi kupliksi. Ja jos sattuu oikein kova tuulenpuuska, valtavat kuplat jakaantuvat valtavaksi määräksi pienempiä kuplia. Ei ollut mikään juttu käyttää 3 litraa kupla-ainetta tuosta vaan. Suosittelen todella kokeilemaan. Ohje on tässä linkissä.

 


 







Ja vielä ohje tähän superkuplatyökaluun. Tarvitset villalankaa, kaksi keppiä ja jonkun painon, me käytimme jälleen isoja lasihelmiä. Mittaa villalankaa käsissäsi niin, että yksi mitta on sen pituinen kuin molemmat kätesi sivuille levitettyinä(tai ainakin 150 cm). Mittaa 8x tämän mitan pituinen lanka. Taita nelinkertaiseksi ja pujota paino(esim. painava helmi, prikka tmv) lankaan. Kaikkien lankojen ei tarvitse mahtua helmen läpi, riittää että esim. 1 tai 2 lankaa mahtuu. Tee langoista löysä nyöri ja solmi sen pää ettei nyöri purkaannu. Liikuta helmeä nyörissä niin että se on noin puolessa välissä nyöriä. Sido nyöri keppeihin niin että se muodostaa kolmion, helmi on alimmassa kulmassa ja sivukulmat kepeissä kiinni. sido nyörin päät yhteen keppien välistä. Ja sitten vain kuplia tekemään. 

Pidä kiinni kepeistä ja upota koko nyöri kupla-aineeseen. Nosta rauhallisesti ylös ja levitä kepeillä nyörikolmio auki. Tuuli hoitaa puhaltamisen. Jos ei tuule yhtään, kokeile liikuttaa kolmiota niin että tuulta muodostuu.


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Jättisaippuakuplat



Tänä kesänä kesäkerhossa ja lastenleireillä on ohjelmassa perinteisiä, mutta niin ihania, saippuakuplia.  Tällä ohjeella kuplista tulee isoja! Ja rehellinen ollakseni, tämä on myös ihan oma kesäohjelmani :) 

*LISÄYS* Näiden kuplien kanssa en vielä tiennyt mitään todellisista JÄTTIsaippuakuplista. Käykääpäs kurkkaamassa NÄITÄ *KLIK*


JÄTTISAIPPUAKUPLAT

- 3 l vettä
- 0,5 kg sokeria
- 0,5 dl tapettiliisterijauhetta
- 2,5 dl vihreää Fairya(käytä nimenomaan sitä "aitoa" fairya, en tiedä miksi mutta muut tiskiaineet eivät oikein toimi)

- Vesi keitetään ja siihen liuotetaan sokeri.
- Liuos jäähdytetään.
- Kun liuos on huoneenlampöistä, siihen lisätään vispilällä sekoittaen liisterijauhe ja vihreä Fairy
- Annetaan seoksen tekeytyä yön yli.
- Liisteri saattaa jäädä valmistaessa paakkuiseksi, mutta se ei haittaa. Yön aikana seos kypsyy valmiiksi
- Seos säilyy kuukausia suljetussa astiassa. (esim.jogurttiämpärit)

"KUPLATYÖKALU"

Yhdenlainen, lapsen käteen sopiva väline kuplien valmistamiseen syntyy näin: 
Pujota piipunrassin(askartelunorkko) molemmat päät isoreikäisen lasihelmen läpi, niin että päitä on näkyvissä ainakin 3,5 cm. Tee neulalla reikä mehupillin läpi(siihen päähän joka ei taivu), noin 2,5 cm etäisyydelle pillin päästä. Pujota toinen piipunrassin päistä reiän läpi ja toinen pillin sisään. Kierrä pillin läpi mennyt pää tiukasti helmen juureen. Taivuta piipunrassista syntynyt rengas suoraan kulmaan pilliin nähden, näin kuplaseosta tarvitsee laittaa lapselle annettavan  astian pohjalle vain vähän. Silloin ei harmita niin paljon kun seos pikku käsistä kaatuu maahan. Nimim. keitin kolme litraa ainetta, puhalsimme ehkä litran...