tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vanhassa kaupungissa



Vanhassa kaupungissa kun astelee, voi ihan kuvitella astelevansa vanhassa ajassakin. Tammisaari on ihana kesäkaupunki. Juuri sopivan kokoinen. Katujen nimet kertovat käsityöläisyydestä ja tekemisen meiningistä  ♡









maanantai 18. kesäkuuta 2012

Onnea ON...

...Aurinko-omenalla joka on voittanut blogini arvonnassa :) Onnittelut sinulle! Laittaisitko osoitteesi minulle info (a) minttumaa piste net ja kerro samalla minkä kuviovaihtoehdon valitset pussukkaasi.



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Erilaiset ystävännauhat

Koululaisten kesäkerhossa ja kesäleirillä tehdään tänä vuonna vähän erilaisia ystävännauhoja. Aiemmin olen ohjannut sellaisia jotka tehdään lankoja solmimalla. Niistä tulee kauniita, mutta niiden tekeminen kestää kauan. Ja niiden, jotka eivät ole käsistään erityisen käteviä, nauhoista ei välttämättä tule edes niin kauniita. Tämä uusi ystävännauhamalli innosti heti lapsia paljon enemmän. Ja kyllä tämän tekeminen minustakin oli ihan mukavaa. Tyttöni taas innostui niin että ilmoitti heti tekevänsä näitä ainakn sata. No ei se ihan niin paljon ole tehnyt :D

Nauhan nimi on ystävännauha siksi, että halutessaan näitä voi tehdä kaksi samanlaista ja laittaa toisen omaansa ja toisen ystävänsä ranteeseen ystävyyden merkiksi. Valmiista nauhasta tulee pyöreää.


1. Leikkaa pahvista pyöreä kiekko esim. pilttipurkin kannen avulla. Kananmunakenno jossa on tasainen kansi, on paksuudeltaan sopivaa. Tavallinen kartonki on liian löysää ja paksu pahvilaatikkopahvi niin jäykkää että sitä on lasten vaikea leikata. Piirrä kiekkoon keskikohta ja kahdeksan viivaa reunaan. Rei'itä sitten keskikohta ja leikkaa viillot viivojen kohdalle. "Nauhatekolaitteesi" on nyt valmis :)


2. Leikkaa seitsemän haluamasi väristä lankaa. Sopiva pituus on oman kätesi pituus sormenpäistä  olkapään yläreunaan. Jos haluat tehdä pitkää nauhaa, lankoja on helpompi käsitellä jos niistä tekee pieniä "nyyttejä"(katso alin kuva). tavallisesti näin ei tarvitse tehdä. Laita langat nippuun ja tee solmu 5 sentin etäisyydelle nipun päästä. Pujota nippu kiekon keskellä olevasta reiästä.


Laita jokainen lanka kiinni reunaviiltoon. Yksi jää vapaaksi. Käännä vapaa viilto osoittamaan ylöspäin.


3. Laske tyhjästä kohdasta kolmas lanka vasemmalle. Nosta lanka viillostaan ja siirrä se kahden langan yli vapaaseen viiltoon.


4. Käännä kiekkoa niin että vapaa viilto osoittaa ylöspäin ja tee taas kuten kohdassa 3.


5. Valmis nauha alkaa kasvaa kiekon toiselle puolelle. Sitä voi välillä vetää varovasti alaspäin niin että se kasvaa siististi pidemmäksi. Kun pituus on sopiva, tee solmu nauhaan ja jätä taas viiden sentin pituiset langan päät vapaaksi.



6. Valmis nauha kiinnitetään ranteeseen merimiessolmulla.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Tuoreelle kätilölle

Viikonloppuna juhlittiin rakasta ystävääni joka valmistui kätilöksi. Halusin tehdä lahjan itse, nähdä vaivaa mieluummin kuin ostaa valmista aupasta. Kätilön ammatti on yksi eniten arvostamistani ammateista. Itsekin haaveilin siitä joskus mutta luovuin ajatuksesta koska tiesin ettei minusta olisi ollut lukemaan niin paljon ja vieläpä muistamaan lukemani.

Korttiin tulostin vanhan, 1920-luvulle asti käytössä olleen kätilövalan. Se löytyy Kätilöliiton sivuilta. Sivun alareunan mittanauha on washiteippiä.


Lahjaksi ompelin reilun kokoisen vetoketjupussukan. Kangas on paksuhkoa kierrätyskangasta. Valokuva löytyi netistä.


Pussukan kääntöpuolelle kirjoitin mielestäni olennaisimman osan tuosta vanhasta kätilövalasta vapaalla koneompelulla.  Kirjoittaminen koneella on hauskaa, mutta kirjontakehystä joutuu näin isossa työssä jatkuvasti siirtämään ja se on hiukan hankalaa. Kapeammalle alueelle tuleva teksti syntyisi varmaan nopeammin.




Ja ARVONNASTA... Arvonta-aika on päättynyt ja arvonta suoritetaan pian. Ilmoittelen sitten täällä :) Lukijaksi ei valitettavasti voinut liittyä arvonnan aikana, blogin asetuksissa(?) oli jotain häikkää. Jos en saa ongelmaa korjattua, niin pyytäisin että te jotka olette jo lukijoita, liittyisitte uudelleen lukijaksi sitten jos laitan tuon sivupalkin uudestaan. Jospa se sitten toimisi.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Mitä tekis - kesäkirjoja lasten kanssa

Kävin muutama päivä sitten ohjaamassa kädentaitoja koululaisten kesäkerhossa. Hauskaa oli. Yleensäkin on kivaa käydä välillä töissä kodin ulkopuolella, varsinkin kun ei ole pakko :) Näitä töitä teen nimittäin vapaaehtoisesti. Teimme lasten kanssa kesäksi kirjat joissa käytettiin sekaisin uutta ja kierrätettyä materiaalia.


Tavallisten sivujen lisäksi kirjaan laitettiin pitkä lista vinkiksi niihin hetkiin kun lapsi miettii että mitä oikein tekis? Kumma kun meille aikuisille se ei ole mikään ongelma. Minulla ainakin aika loppuu kesken. Ja tämä tapahtuu ihan joka päivä. No, siihen listaan siis.. Jos ette lasten kanssa halua askarrella kirjaa, tässä kuitenkin muksuille vinkkejä kivaan kesäpuuhaan:

Merkitse rasti aina kun olet tehnyt jonkun näistä asioista. Loppuun voit kirjoittaa omia ideoitasi. Kokeile kerätä kesän aikana kaikki rastit!
o    Heitä frisbeetä
o    Käy uimassa
o    Kirjoita kirje ja lähetä se jollekin
o    Laske liukumäestä
o    Kiipeä puuhun
o    Etsi lapsuutesi lempilaulun sanat ja laula se
o    Leivo muffinsseja *resepti*
o    Tee eväät ja mene pyöräretkelle
o    Kirjoita runo tai tarina
o    Puhalla saippuakuplia
o    Vilkuta tuntemattomalle auton ikkunasta
o    Käy kirjastossa
o    Kerää kukkakimppu ja anna se jollekin
o    Mene rannalle ja rakenna hiekkalinna
o    Tee eväät ja mene kävelyretkelle metsään
o    Pelaa jalkapalloa metsässä :D
o    Herää aikaisin aamulla ja mene ulos kuuntelemaan linnunlaulua
o    Kerää metsämansikoita
o    Yhtenä päivänä käyttäydy niin hienostuneesti kuin mahdollista. Puhuttele kaikkia tapaamiasi ihmisiä herroiksi/ rouviksi /neideiksi. Teitittele kaikkia joille puhut ja tarjoudu auttamaan aina kun vain pystyt.
o    Rakenna maja ulos
o    Lue kokonainen kirja
o    Yövy teltassa/leikkimökissä (vanhempiesi luvalla!)
o    Kirjoita ylös kaikki eri eläimet jotka olet kesäloman aikana nähnyt
o    Askartele kortti ja lähetä se jollekin
o    Tee käpylehmä
o    Tervehdi vastaantulijaa jota et tunne
o    Etsi luonnosta pieni kasvi tai puun taimi ja siirrä se kukkaruukkuun kasvamaan.
o    Yllätä vanhempasi tekemällä jokin ylimääräinen kotityö
o    Käy saunassa
o    Sido narulla neliöksi neljä keppiä. Laita tämä ”kehys” johonkin kohtaan kotipihallasi ja asettele sen sisäpuolelle tauluksi luonnosta löytämiäsi hienon näköisiä juttuja.
o Kirjoita lapuille mukavia viestejä. Jätä sitten laput sellaisiin paikkoihin joista perheenjäsenesi voivat löytää ne.
o    Kerää mustikoita metsästä (loppukesällä)
o    Mene ulos sateella ja hypi lätäköissä
o    Istu vain ja nauti kesästä


Sivuja kirjaan tehtiin valkoisen ja värillisen paperin lisäksi käytetyistä kirjekuorista. Näistä tuli samalla taskuja joihin voi sujauttaa jotakin.


Olin myös kantanut paperinkeräyslaatikosta ison kasan lehtiä leikeltäväksi. Niillä lapset saivat koristella kirjansa sisältä ja päältä. Mukavaa oli se, ettei yksikään lapsi ollut nyreissään, vaikka sellaistakin kuulemma kerhoviikon aikana sattui :D Kirjojen tekemisestä tykkäsivät sekä tytöt että pojat. Lapset olivat 1-2 luokkalaisia.

Itse laitoin omaan muistikirjaani pari karttasivua vanhasta puhelinluettelosta, koska en ole mikään huippu kun pitäisi johonkin löytää ihan perille asti...